Helkanuortenliiton syksyiset koulutuspäivät toteutuivat Porissa 11-13. syyskuuta.
Toiminta alkoi ulkoilupäivän merkeissä Porin Preiviikissä Mattilan tilalla. Mattilan tilan emäntä Kirsti Laurila johdatteli päivän teemaan pihamaalla kertoen, että Porissa on eletty vuoden teemassa Maahisen Mahti ja Vesihiiden voima lasten ja nuorten kanssa. Toimintaa on pohjustettu ja johdateltu teemakorttien mukaan. Helka-kerhoissa Höyheneukko on pyöräytellyt munia, joita lapset ovat huovuttaneet ja munista on kuoriutunut mielikuvituksellisia hahmoja huovutustekniikkaa käyttäen. Lähihoitaja opiskelijat ovat huovuttaneet taruolentoja ja järjestäneet satusuunnistusta päiväkodin lapsille. Helka-kerhojen ja opiskelijoiden tuotoksia oli nähtävillä Mattilan rakennuksissa. Maaseutu päivään sisältyi erilaisia toimintatapoja, kuten taikavarvun kudontaa, loruttelua, käpytontun huovutusta, tehtäviä metsäpolulla maahisten ja vesihiisien saattelemana sekä letunpaistoa. Mattilan kanat, kanit, viiriäiset ja Sirkku-koira pitivät seuraa helkanuorille. Päivän mittaan nautiskeltiin hyvästä ruuasta ja kahvista tykötarpeineen. Lopuksi kaikki esittelivät taikavarpunsa ja tonttunsa, joiden myötä syntyi monia tarinoita. Ilta jatkui Porin keskustassa kummituskävelyn merkeissä. Minna Koivistoinen esitteli kuinka kaupungin vanhoissa rakennuksissa, kuten raatihuoneesta, teatterista ja kaupungintalosta on kuulunut ääniä, tuoksuja ja huokaisuja menneiltä vuosikymmeniltä. Sää järjesti oman näytöksensä äityen teemaan sopivaksi rankkasateeksi ja pimeydeksi. Sunnuntai päivä jatkui koulutuksen merkeissä Herttuantorin kokoustiloissa. Aluksi Laura Seesmeri luennoi Myyttisistä eläimistä ja luennon jälkeen saimme tehdä omat myyttiset eläimemme. Päivän toisena ohjelmana oli siirtyminen kadun vastakkaiselle puolelle SUN-tanssistudiolle, jossa päästiin toteuttamaan koreografiaa Maija Poppasen musikaalin merkeissä. Ihan hyvä kokonaisuus siitä syntyi, vaikka aluksi oli vaikea päästä tanssin rytmiin. Koulutuspäivät päättyivät yhteiseen ruokailuun ja arpajaisiin, jossa joka arpa voitti ja näin tuotti iloisia ilmeitä kotiin lähtijöille. Kahvittelun jälkeen kaikki päivien osallistujat lähtivät kotimatkalle hyvillä mielin. Kiitos kaikille ihanille mukanaolijoille ja hymyillään taas kuin tavataan! Koulutuspäivien järjestäjät sekä vetäjät Kirsti Laurila☺ ja Tuula Virtaranta-Levo
0 Comments
Leave a Reply. |
Helkanuorten Liitto
Helkanuorissa ikirunojen poljento ja mystiset vanhasuomalaiset tarinat näkyvät modernina suullisena ilmaisuna. Arkisto
September 2024
Aiheet
All
|