Koronakevät 2020 seisautti kaikki harrastuskerhot. Hetken lamaannuksen jälkeen Pohjois-Savon Helekat päätti päihittää virusapatian ja järjestää kerhot verkkovälitteisesti. Alustaksi otettiin Adobe Connect (AC), koska se on monipuolinen videoneuvottelusovellus ja ohjaajalle ennestään tuttu. Muita vaihtoehtoja olisi ollut myös Zoom tai Teams.
Pätkii, pätkii Aivan ongelmatonta verkkoon siirtyminen ei ollut. Ensimmäisellä kerralla puhelin kävi kuumana, kun laitettiin yhteyksiä kuntoon. Ensimmäiselle kerhokerralle onkin hyvä varata aikaa, hermoja ja jonkun aikuisen henkilön kerholaiselle toiseen päähän avuksi, jotta kaikki saadaan sujumaan. Ensimmäisen kerran jälkeen kuitenkin heti helpottaa ja varsinkin vanhempien lasten ryhmäläiset oppivat jo itsekin hoitamaan yhteydet. Verkkoyhteys ei Koronakeväänä toiminut parhaalla mahdollisella tavalla, vaan välillä joku tai jopa ohjaaja itse tipahti langoilta. Mutta tähänkin oppii ja tottuu. Jonain päivänä ei videoiden näyttäminen onnistunut, eikä toisella kertaa kaikki nähneet nuotin jakoa, joten takataskussa on hyvä pitää muutama muu aktiviteetti. Lopulta otettiin varman päälle ja kerhokerrat suunniteltiin niin, että jaettavat materiaalit toimitettiin etukäteen lapsille. Tämä auttoi myös siinä, että osa lapsista osallistui kännykän kautta, jonka näyttö ei ole suuren suuri. Mitä tehtiin? Kokeilimme jumppaamista musiikin tahtiin. Aika hyvä, mutta liikkeet täytyy pitää hillittyinä, ettei sotkeuduta kuulokkeiden johtoihin. Runoraati onnistui hyvin isompien lasten kanssa. Tästä taisi tulla meille yksi vakiojuttu. Runoraati toteutettiin siten, että joka kerralla luettiin 2-4 lyhyttä runoa, joista äänestettiin paras. Kanteleensoitto onnistui, kun tajusin toimittaa nuotit kaikille etukäteen. Soittaessa laitettiin mikit kiinni muilta paitsi ohjaajalta. Jotta ohjaajalle tulee jokin kuva lasten oppimisesta, soitimme myös yksi kerrallaan mikki auki. Hyvin meni! Kanteleiden virittäminen osoittautui haasteeksi. Ensimmäisen virityssession jälkeen sain vaihtaa kieliä kolmeen kanteleeseen katkenneiden tilalle. 😊 Piirrettiin ja askarreltiin. Tuotoksia oli kiva katsella kameroiden välityksellä. Luettiin kirjoja, katsottiin videoita ja leikittiin erilaisia leikkejä. Leikkejä verkkokerhoihin Piirrä ja arvaa: AC: ssa on tussitaulu, johon yksi kerrallaan piirtää jotain ja muut voivat arvata. Samanlaisia jakotauluja on ainakin Teamsissa ja löytyy varmaan netistä. Kapteeni käskee: oleellista on, että kaikilla on kamerat, jotta nähdään kuka jää. Etsi lusikka: Ohjaaja pyytää hakemaan erilaisia tavaroita ja tuomaan ne näytille. Tämä sopii hyvin ryhmän kamerajännityksen voittamiseen. Erilaiset sadutusjutut: esim. jatkosadut olipa kerran… ja vuorotellen jatketaan yksi lause kerrallaan tai keksitään satu, jossa kaikki sanat alkavat vaikkapa K-kirjaimella Laiva on lastattu Porinaryhmät: useissa sovelluksissa on mahdollista jakaa osallistujat pienempiin ryhmiin. Jokaiselle ryhmälle annetaan oma pohdintatehtävä, joka tietyn ajan jälkeen esitellään koko ryhmälle. Arvaa mitä tapahtuu: Pienemmissä ryhmissä keksitään jokin tilanne tai tapahtuma, joka esitetään muille ja muiden on arvattava mitä tapahtuu. Kahoot testit ja kilpailut Tietokilpailut Pätkii, pätkii: Leikkimielinen tilastointi kuinka monta kertaa kukin tippuu linjoilta tai ei kuule jotain. Voidaan toteuttaa esim. tukkimiehen kirjanpitona. Voidaan myös ottaa aikaa, kauanko ohjaajalta menee kömpiessä takaisin verkkoon. 😊 Lopuksi vielä vinkkilista
0 Comments
Leave a Reply. |
Helkanuorten Liitto
Helkanuorissa ikirunojen poljento ja mystiset vanhasuomalaiset tarinat näkyvät modernina suullisena ilmaisuna. Arkisto
December 2024
Aiheet
All
|