"Kamanat kohottukohot lakin päästä laskematta, kynnykset alentukohot kengän kannan koskematta, pihtipuolet välttyköhöt, ovet ilman auetkohot tullessa vävyn tupahan, astuessa aimo miehen!" Kalevala, yhdeskolmatta runo Näitä Kalevalan sähkeitä laulaen muistan tulleeni usein juhlatilaan helkakerhon esiintyessä Joensuun Kalevalaisten naisten Kalevalan päivän juhlassa. Tämä suomalaisen kulttuurin päivä oli minulle helkatyttönä merkittävä juhlapäivävä. Päivään kuului kansallispuvun paidan silitystä, esiintymisen aiheuttamaa kipristelyä mahanpohjassa ja lopulta iloinen juhla. Kalevalan päivänä juhlimme suomalaista kulttuuria. Voimme olla ylpeitä Elias Lönnrotin kokoamasta Kalevalasta, jonka katsotaan kuuluvan koko maailmalle tärkeään kirjalliseen perintöön, maailmankirjallisuuteen. Kalevalan koonnut Elias Lönnrot teki 1800-luvun alkupuolella lukuisia runonkeruumatkoja sekä Suomessa että itärajan takana suomensukuisten kansojen asuinalueilla. Kalevalainen runous perustuu kalevalaiseen runomittaan, kalevalamittaan. Ennen runojen taltioimista ne siirtyivät sukupolvelta toiselle suullisena perintönä, laulaen. Usein laulua säestettiin kanteleella. Kalevalainen runous kutoo lukijan silmien eteen koko elämän kirjon. Kalevala kertoo arjesta, juhlasta ja historiallisesta ajasta. Siihen kuuluu myös loitsuja ja rukouksia, tervetulotoivotuksia ja surunvalitteluja. Elämä on Kalevalassa kuten sen on meidän nykyisyydessäkin, arjen ja juhlan vuoropuhelua. Juhlapäivänä kaunis sini-valkoinen lippumme muistuttaa meitä ainutlaatuisesta kulttuuristamme. Nyt koronavuonna on yhä merkittävämpää muistaa kulttuurin tekijöitä ja kokijoita, jotka vallitsevan pandemian aikana ovat joutuneet ahtaalle. Toisaalta eletyt kuukaudet ovat osoittaneet kuinka suuri merkitys kulttuurilla on yhteiskunnassamme ja henkilökohtaisessa hyvinvoinnissamme. Kalevalan päivänä Helkanuoret voivat suoristaa ryhtinsä. Me kannamme Kalevalaa hartioillamme ja teemme sitä eläväksi tässä ajassa. Olkaamme ylpeitä siis suomalaisesta kulttuuriperinnöstä ja elämäämme uutta suomalaista kulttuuria todeksi! https://matkallakalevalaan.finlit.fi/ https://ryhmarenki.fi/kalevalan-paiva/ https://kalevalaseura.fi/kalevalankankahilla/ https://www.youtube.com/watch?v=S-aM-gkwfU8&list=PLOgHfvLid9hNvGWW9RgDj007E-9hC9P-j&index=2 - video kalevala 100:ssa sekunnissa https://www.youtube.com/watch?v=WBD-ZoHyJVI - Koirien kalevala ooppera Savonlinnan oopperajuhlilta https://www.youtube.com/watch?v=hNz4zJobg58 - Kalevala sävelmä soitettuna kanteleilla
0 Comments
Leave a Reply. |
Helkanuorten Liitto
Helkanuorissa ikirunojen poljento ja mystiset vanhasuomalaiset tarinat näkyvät modernina suullisena ilmaisuna. Arkisto
March 2025
Aiheet
All
|