Kohta on jälleen satupäivä. Satupäivää juhlitaan Sadun nimipäivänä 18. lokakuuta. Satupäivänä luetaan,
kuunnellaan ja kirjoitetaan satuja ja tarinoita. Satu, taru, tarina, kertomus, eeppos… monta nimitystä asialle, joka ruokkii mielikuvitusta, oppimista ja sivistystä. Satu voi olla hauska, unettava, jännittävä, perinteinen, pelottava, romanttinen, opettavainen tai vaikka fantastisen, huimaavan innostava. On satuja, jotka voi jättää kesken ja jatkaa seuraavana iltana ja satuja, jotka on ahmaistava alusta loppuun yhdeltä istumalta. On myös hetkiä, jolloin on pakko istua alas ja kirjoittaa oma satu muistiin ennen kuin se katoaa unohduksiin. Satuja ja tarinoita on ollut varmaan niin kauan kuin ajattelun taito on ollut olemassa. Vanhimmat nykyään tunnetut sadut ovat tuhansien vuosien takaa. Suomalaiset kansansadut voidaan jakaa ihmesatuihin, legenda- ja novellisatuihin, satuihin tyhmästä paholaisesta, hölmöläissatuihin, valhesatuihin, eläinsatuihin sekä pilasatuihin ja kaskuihin. Niihin sisältyy runsas joukko erilaisia satuhahmoja, joista osa on ilkeitä ja osa ystävällisiä. Suomalaisiin satuhahmoihin voit tutustua vaikka Helkanuorten perinnepakan avulla. Satuja luetaan ja kerrotaan usein lapsille, mutta vanhimmat sadut oli usein kirjoitettu myös aikuisille opiksi ja ajanvietteeksi. Sadun päivänä on hyvä hetki muistella parasta lapsuuden satua. Minulle se oli isäni kertomat unitarinat, joissa seikkailivat lasten huoneen verhon jänikset. Omat lapseni rakastivat pikkukarhua ja muistamatonta mummoa. Tässä sinulle satupäiväksi kertomus Mystisestä murikasta. Kerran meillä oli niin lystiä, Se oli silloin kun oli täysikuu ja taivaalta tipahti se mystinen murikka. Sillä hetkellä koirasta tuli solisti ja kissa niitä rumpuja kolisti Sonnin mullikka innostui niin, lensi aina naapuriin. Kukko komensi kanat tanssimaan. Ne rivitanssissa nosteli jalkojaan. Meitä nauratti, nauratti niin kovasti, että äiti meidät hereille ravisti. Eikä se uskonut meitä ollenkaan ennen kuin meni pihalle katsomaan. Koira luuli yhä olevansa laulaja ja kissalla oli tamburiini tassuissa. Sonni kiikkui naapurin katolla ja kukko kuorsasi äänekkäästi orrella. Ihmeellisin juttu oli se mystinen murikka. Sen ympärille oli kasvanut auringonkukkia ja koko kesän ne siinä kukkia helotti, niin että äitiäkin nauratti. Mutta kun tuli lumi maahan, niin se mystinen murikka otti ja lähti. Siitä varmaan tuli se tähti, joka on oikealla otavan alla ja näkyy aina kirkkaalla yötaivaalla. Mukavaa satupäivää toivottaa Pohjois-Savon Helekat ry.
0 Comments
|
Helkanuorten Liitto
Helkanuorissa ikirunojen poljento ja mystiset vanhasuomalaiset tarinat näkyvät modernina suullisena ilmaisuna. Arkisto
September 2024
Aiheet
All
|