Olipa kerran, kauan sitten, kaukaisessa maassa…

Kohta on jälleen satupäivä. Satupäivää juhlitaan Sadun nimipäivänä 18. lokakuuta. Satupäivänä luetaan,
kuunnellaan ja kirjoitetaan satuja ja tarinoita.

Satu, taru, tarina, kertomus, eeppos… monta nimitystä asialle, joka ruokkii mielikuvitusta, oppimista ja
sivistystä. Satu voi olla hauska, unettava, jännittävä, perinteinen, pelottava, romanttinen, opettavainen tai
vaikka fantastisen, huimaavan innostava. On satuja, jotka voi jättää kesken ja jatkaa seuraavana iltana ja
satuja, jotka on ahmaistava alusta loppuun yhdeltä istumalta. On myös hetkiä, jolloin on pakko istua alas ja
kirjoittaa oma satu muistiin ennen kuin se katoaa unohduksiin.

Satuja ja tarinoita on ollut varmaan niin kauan kuin ajattelun taito on ollut olemassa. Vanhimmat nykyään
tunnetut sadut ovat tuhansien vuosien takaa. Suomalaiset kansansadut voidaan jakaa ihmesatuihin,
legenda- ja novellisatuihin, satuihin tyhmästä paholaisesta, hölmöläissatuihin, valhesatuihin, eläinsatuihin
sekä pilasatuihin ja kaskuihin. Niihin sisältyy runsas joukko erilaisia satuhahmoja, joista osa on ilkeitä ja osa
ystävällisiä. Suomalaisiin satuhahmoihin voit tutustua vaikka Helkanuorten perinnepakan avulla. Satuja
luetaan ja kerrotaan usein lapsille, mutta vanhimmat sadut oli usein kirjoitettu myös aikuisille opiksi ja
ajanvietteeksi.

Sadun päivänä on hyvä hetki muistella parasta lapsuuden satua. Minulle se oli isäni kertomat unitarinat,
joissa seikkailivat lasten huoneen verhon jänikset. Omat lapseni rakastivat pikkukarhua ja muistamatonta
mummoa. Tässä sinulle satupäiväksi kertomus Mystisestä murikasta.

Kerran meillä oli niin lystiä,
Se oli silloin kun oli täysikuu
ja taivaalta tipahti se mystinen murikka.

Sillä hetkellä koirasta tuli solisti
ja kissa niitä rumpuja kolisti
Sonnin mullikka innostui niin,
lensi aina naapuriin.

Kukko komensi kanat tanssimaan.
Ne rivitanssissa nosteli jalkojaan.
Meitä nauratti, nauratti niin kovasti,
että äiti meidät hereille ravisti.

Eikä se uskonut meitä ollenkaan
ennen kuin meni pihalle katsomaan.

Koira luuli yhä olevansa laulaja
ja kissalla oli tamburiini tassuissa.
Sonni kiikkui naapurin katolla ja
kukko kuorsasi äänekkäästi orrella.

Ihmeellisin juttu oli se mystinen murikka.
Sen ympärille oli kasvanut auringonkukkia
ja koko kesän ne siinä kukkia helotti,
niin että äitiäkin nauratti.

Mutta kun tuli lumi maahan,
niin se mystinen murikka otti ja lähti.

Siitä varmaan tuli se tähti,
joka on oikealla otavan alla ja
näkyy aina kirkkaalla yötaivaalla.

Mukavaa satupäivää toivottaa Pohjois-Savon Helekat ry.